perjantai, 3. heinäkuu 2015

Itselle vaatetta helteelle

Eilen kävin palauttamassa Bemer -laitteen sairaalalle.
En kokenut laitteesta olevan, ikävä kyllä, mitään apua. Mutta mielenkiinnolla odotan tuloksia, miten muiden kohdalla on käynyt.
Päiväseltään sairaalalla käynti, vaikka siinä sivussa paria ystävää näinkin, oli kyllä todella tuskaista.
Yön suurimmaksi osaksi valvoin, kunnes puoli neljältä luovutin ja nappasin lääkettä. Aamulla taas äärettömän kovat kivut selässä ja jaloissa.

Mutta onneksi tuli hellepäivä. Tuuli kyllä koko päivän tosi kovasti, mutta ihme kyllä se ei tänään haitannut. Ei villasukkia. Ei pitkähihaista paitaa. Mutta kukas minun vaatekaapista on kirpputorille kantanut suurimman osan hellevaatteista?

Siitä se sitten aamulla lähti jo ajatuksissa syntymään.
Jotain kuviollista yläosaan ja alaosa mustaa,
​niin ei ole kerrankin liian räikeä.
Ison pinon minä illallla valkkailin kaapeista mahdollisia kankaita yläosaan.
Mutta sitten kun Yön kulkijat osui silmääni, tiesin sen olevan siinä.

Siinä vaiheessa unohtui kova nälkä ja kaikki muukin.
Musiikki soimaan kovasti tietokoneelta, olenhan yksin kotona.
Ja sitten vain leikkelemään kankaat.
Kaavan pohjalla OB 5/2012 Stich Details tunikamekko
(jolla olen tehnyt aiemmin neuloksesta hupparit: joutsen ja aallot)


1.jpg

3.jpg

2.jpg

4.jpg
Taakse tein vielä yhden muotolaskoksen, kun minun notkoselkäni sitä huusi. Vähän hevoset siitä kärsivät kyllä.

keskiviikko, 1. heinäkuu 2015

Pientä pintaremonttia

Pienellä budjetilla tahdoin keittiö-ompelutilaani rempata vähän enemmän minun näköiseksi ja mikä tärkeintä, saada vähän lisää säilytystilaa ja vieläpä semmoisilla laatikoilla, jotka minä saan huonoinakin päivinä itse auki ja varsinkin kiinni. Edelliset 80-luvun puiset kalusteet kun ei ihan näitä kriteereitä täyttänyt ainakaan laatikoiden osalta.

Pahoittelen hieman huonolaatuisia kuvia, mutta eipä tässä remonttihötäkässä ole joutanut katselemaan onnistuiko edes kuvat.

1.jpg
En edes muistanut ottaa kuvia, ennen kuin laatikot oli jo tyhjennetty ja otettu pois. 

2.jpg
Mutta kaksi tuommoista laatikosta oli tuolla jääkaapin toisellakin puolella alhaalla.

3.jpg
Ensimmäiset alakaapit lähtivät nopeasti ja ongelmitta paikoiltaan.
Vaikka osa ruuvien päistä olikin rakennusvaiheessa pyöräytetty pyöreiksi.

4.jpg
Mutta tässä kohtaa tuli ensimmäinen "Miksi?" kysymys.

5.jpg
Yläkaapit olikin jo hankalampi purettava, koska enhän minä näillä kivuilla kärsinyt olla ottamassa vastaan kaappeja ja pyöreiksi pyöritettyjä ruuvin kantoja oli myös minun taidoilla aika haastava saada irti.
Onneksi kotoa löytyi riski teini, joka tuli pelastamaan.
Kaapin lähdettyä seinältä alas jatkui "Miksi oi Miksi?" kysymykset.
Mutta kai sillekin on joku hyvä syy, että johonkin on laitettu styroxia, muttei kuitenkaan ihan joka kohtaan.
Entäs miksi tuota levyä ei ole koko matkalta?

6.jpg
Kaikki yläkaapit saatiin alas ja hommanhan piti olla tältä puolelta tässä.
Siihen vaan uudet kaapit ja valmista tuli.

7.jpg
Mutta käsi ylös, kuka kestäisi remontin jälkeen katsella tuota mustassa levyssä olevaa puuttuvaa kolmiota?
Tässä kuvassa oli jo päätös purkamisesta tehty ja pistorasian ympäriltä musta levy irroitettu. Olimme ajatelleet, että tuolle pistorasian seinälle ei kuitenkaan mitään tehtäisi, mutta jostain syystä tulimme toisiin ajatuksiin, kun näimme tämän levyn alta paljastuneen näyn.

8.jpg

9.jpg
Toisen puolen alakaapit jätimme juhannuspäivälle, koska nehän lähtee varmasti ihan yhtä helposti kuin edellisetkin alakaapit.

10.jpg
Luulo ei ole tiedon väärti.
Kaapit oli naulattu betoniseinään, joten päädyimme pistämään kaapit säpäleiksi.

11.jpg
Lattioista on hyvä manita, että joidenkin kaappien alta parketti oli lakattu, mutta joidenkin ei. Kyllä sitäkin siinä tovin ihmettelin mikseiköhän joka kohtaa oltu viitsitty edes yhtä kertaa lakata.

12.jpg
Ikea-reissulla aurinko paistoi paahtavasti koko matkan. Kunnes noin 5km ennen kotia alkoi satamaan.
Ja sitten satoi siihen saakka, kunnes hommat lopetettiin.
Eipä siinä muuten mitään, mutta aika iloisesti ehti peräkärryssä olleet laatikot kastua, kun metsästettiin näiden laatikoiden osia. Joiden metsästämisessä allekirjoittanut kyllä mokaili, myönnetään. (Mutta ei taatusti ollut se yksi pystyässä ollut laatikko koko ajan just se mitä etsittiin tunteja)

13.jpg
Puoleen yöhön asti näitä laatikostoja rakennettiin. Ohjeita lukemalla olisi säästytty monelta vaivalta. Ja mitäpäs olette mieltä, kun yhdessä laatikossa on kaksi vedintä?

14.jpg
Ja voi luoja minä kysyn vain, mitä on ajatellut hän, joka on päättnyt tuon punaisen levyn laittaa tuonne seinälle. Kauhean ongelmallista oli keksiä mitä siihen tekisi, kun kovin kalliilla ei kehtaisi alkaa remontoida, kun sitä näkyy vain vähän pakastimen takaa. Kuitenkin sen verran, että minun silmät ei kärsi katsoa tuota punaista sieltä pakastimen takaa.
Päädyimme hakemaan Etolasta matta valkoista d-c-fixiä. Ja sitten minä ihan omin pikku kätösin sen liimailin paikalleen.

15.jpg
Varsinkin naulojen kohdalle jäi tietysti ilmakuplia ja ei nyt ensimmäinen välikään mennyt ihan suoraan ja
ei tuo ratkaisu päällekkäin laitostakaan ihan silmiä hivele.
Mutta ihan ite tein.
Ei näy enää punaista.
Oli nopea tehdä.
Ja halpa.

16.jpg
Entinen lamppu oli myös historiaa, kun tilalle tulee korkeat kaapit.
Laitettiin johdot sokeripalaan, niin sieltäpähän löytyy, jos joskus tarvitsee.

17.jpg
Mustien laattojen tilalle ostimme Ikeasta levyä.
Kysyimme muutamaa asiaa myyjältä, mutta ei saatu oikein vastausta.
Joten kun laitoimme levyt väärinpäin (siis 50x60cm levyt 60x50cm suuntaan), ei meillä ollut sopivan mittaisia välikappaleita levyihin.
Mallailimme levyjä, että hyvinhän ne pysyvät paikallaan ilman niitäkin.
Mutta siinä vaiheessa, ku levyt olivat paikallaan alkoivat ne mennä kuprulle keskeltä. Pari ruuvia ei ole kaunein ratkaisu, mutta toimii ja melko huomaamaton kuitenkin.

18.jpg
Samana päivänä, kun taas yöhön asti rakenteli sai korkeat kaapitkin kasattua paikalleen.  Pystyyn nostamisessa huusimme taas avuksi teinin sekä nuoremman pojan. Sitten homma kävikin kuin itsestään.

Olimme alunperin katsoneet Ikean sivuilta, että kaikkiin laatikoihinkin tulisi nuo kaapin ovissa olevat kahvat. Niitä kuitenkin löytyi vain neljä kappaletta, joten täytyi nopeasti keksiä uusi ratkaisu.
Onni onnettomuudessa, sillä laatikoiden nuppeihin olen todella tyytyväinen.

Kuvassa edessä näkyy pakastin, joka useamman päivän ajan sijaitsi keskellä keittiötä. Aina edessä, mutta hirveän hyvä lisätaso laskemaan käsistä mitä tahansa. Vähän väliä piti siivota ja tyhjentää, kun siihen kertyi valtava määrä tavaraa. Mutta sen verran kätevä se siinä oli, että lasten mielestä tilalle olisi täytynyt rakentaa taso.

19.jpg
Nyt vihdoin ja viimein kaikki kaapit ovat valmiit ja saatu aikalailla jo täytettyäkin.

20.jpg
Jääkaapin ovi tullaan vielä vaihtamaan aukeamaan toiseen suuntaan, jotta vieressä on taso, mihin saa nosteltua halutut tavarat helposti.

22.jpg
Pakastimen ja kaapin väliin jäi sopiva tila silityslaudalle.
Kaappeihin sai selkeämpään järjestykseen minun ompelutavaroita
ja pakastimen päälle hyvä valaistu tila leikellä kankaita ja nuppineulottaa töitä. Pakastin on vielä paljon sopivammalla korkeudella minulle kuin aiemmin käytetty keittiönpöytä.
Isommat kankaat kuitenkin edelleen täytyy lattialle leviltellä.

21.jpg

23.jpg

24.jpg
Pitkään haaveilin vähän erilaisesta vaatekaapista meidän makuuhuoneeseen.
En tullut ottaneeksi ennen -kuvaa, mutta kyseessä oli 55cm syvät hyllyt, joita vielä oli melko harvakseltaan.
Kaappiin oli tungettu hirmuinen määrä tavaraa, työntämällä aina vaan takimpia vaatteita ja kankaita myttyyn.
Maanantaina haimme Ikeasta kuusi korihyllyä.
Vaatekaapin sisältö tyhjennettiin sängyllä kamalaksi vuoreksi.
Vaatehuoneesta kannettiin nuorimmaisen vaatteet hänen huoneen kaappiin, jotta valtavalla määrälle pyyhkeitä saadaan fiksumpi säilytyspaikka, kun eihän niitä montaa tämmöisiin koreihin mahdu.

Iso kasa vaatetta ja kangasta lähti kirpparille ja lopputuloksena hyvin paljon siistimpi ja järjestelmällisempi vaate- ja kangaskaappi minulle. Tykkään.

tiistai, 9. kesäkuu 2015

Hiljaisuudessa muuttoa ja ruokaessuja

Viime viikot ovat kuluneet asioita hoidellessa, tavaroita pakatessa, kirpputorilla turhia myydessä ja sopivissa väleissä ruokaessuja kiireesti ommellen.

Asuntoni tuli nimittäin myytyä ja piti loputkin kimpsut ja kampsut muuttaa miehen luokse. Melkein kaikkea on tuplasti vaikka vuoden verran ollaan jo muuttoa silmällä pitäen koitettu vähentää tavaran määrää. Miehen lapsetkin todenneet vähän väliä, että täällä on nyt ihan hirveesti tavaraa!

Kankaatkin on nyt ihan miten sattuu enkä meinaa löytää enää mitään mistään. Mutta eiköhän tämä pikku hiljaa tästä taas järjestyksen löydä.
Siis heti sen jälkeen, kun juhannuksen jälkeen olisi tarkoitus rempata vähän toimivampia kaappeja vanhojen tilalle.

11356083_10153288249738548_1949871281_n.
Välillä tässä tuuminut, että olisinko kaikki tilaustyöt laittanut jäihin.
Mutta jos näin suloiset pienet ihmiset tarvitsevat essuja, niin kuinka heille voi sanoa, että odotappas kuukausi?
Ette usko kuinka ilahduttavaa on jo se, että joku haluaa ostaa ompelemani essun, saati sitten ne jälkikäteen tulleet kiitokset ja kehut.
Niiden voimalla syntyy vielä vaikka kuinka monta essua!

sunnuntai, 24. toukokuu 2015

Ruokalappu

Ompelemaani ruokaessuun (joka on käytössä niinkin vähäisesti, kuin joka päivä) ihastunut henkilö oli kyllästynyt vahakankaisiin ruokalappuihin ja kysyi ompelenko ruokalappuja pul-kankaasta.
En ole ommellut, mutta jos ei kiire ole, niin tottakai.

Ja koska minullahan siis ei ole lapsia, ei ole niin tarvinnut ikinä panna merkille lappujen kokoa.
Koitin kysyä apua muutamistakin paikoista netistä ja vastaukseksi sain
"piirsin kaavat valmiista ruokalapusta, esim äitiyspakkauksen".
Myös pinterestiin minua ohjattiin.

En löytänyt sopivaa kaavaa, mutta löysin tiedot:
Kaula-aukosta alaspäin 23cm
Koko lapun korkeus 38cm
Leveys 27cm

Leikkelin silmämääräisesti vanhasta rikkinäisestä vahakankaisesta pöytäliinasta noiden mittojen mukaan muutamia mallikappaleita. Kun oli hyvä, aloin rohkeasti leikata pul-kankaasta lappuja sen mukaan.

1.jpg
Kiinnityksessä on kolme kam-neppiä. Näissä vaaleanpunaisissa nurjalla puolella neppareiden kohdalla puuvillakangasta tukikankaana.

2.jpg
Oravaan ei tukikankaita tullut.
Nyt mielenkiinnolla odotankin kestääkö kangas käyttöä.
Ja muutenkin odotan käyttökokemuksia, kun tuo kokokin vielä epäilyttää.

perjantai, 22. toukokuu 2015

Kirahvi t-paita

Eilen valmistuneen panda-paidan kaveriksi valmistui tänään kirahvi t-paita.
Samainen SK 3/2008 kaavan pohjana.

35.jpg
Kankaita tilatessa oli hankala näkemättä arvella sopiiko kirahviin paremmin myynnissä oleva punainen vai oranssi. Jätinpä siis tilaukseeni pyynnön, että valitsisivat siellä päässä sopivamman.
Hetkeä myöhemmin puhelimeni ilmoitti tekstiviestin tulleen.
Ohhoh, olipas hyvä palvelu, kun sain kuvana kirahvin punaisen ja oranssin kanssa. Punainen sopi mielestäni vähän paremmin.
Ei se oranssikaan varmaan huono olisi ollut.

37.jpg

36.jpg
Aikuisten paidan koossa tämän Wildies Jerseyn ongelma oli se, että täysmittaista paitaa ei alekkaisista kuvista saanut.
Aikamoista taitelua oli koittaa saada eläimet keskelle, kokonaan ja vieläpä saada edes johonkin suuntaan kangas riittämään. Näinpä ollen kirahviin päädyin tekemään suosiolla tuosta samasta punaisesta trikoosta "resorin".

  • Henkilötiedot

    Kirjoittaja on vuosimallia -84 oleva aivan tavallinen tallaaja. Takana muutamia kansalaisopiston kädentaitojen kurssia ja hyvin paljon enemmän yritys-erehdys -taktiikalla tehtyjä tuotoksia. Käsityöt ovat minulle harrastuksen lisäksi ajanvietettä ja terapiaa.

  • Blogi-arkisto

  • Tagipilvi