Edellisessä postauksessani mainitsin tehneeni ystävän 1-vuotiaalle pipon.
Tässä nyt kuvakin siitä.

2-normal.jpg

Seuraavaksi ompelin kolme pipoa ihanasta vaaleanpunaisesta kamomillahepasta.
Kaksi niistä tilasi siskoni lahjaksi 4kk ja 2-vuotiaalle.
Kolmas meni kankaaseen ihastuneelle Sinille.
Tässä hänen piponsa

1-normal.jpg

Toimintaterapeuttiopiskelujen aikainen ystäväni ihastui kuvaamaani
roosaan tytöt ja pojat -kankaaseen.
Hän tahtoi siitä 1-vuotiaalleen pipon ja tunikana/paitanakin kuulemma kelpaisi.

Eipä siis tarvinnut kahta kertaa miettiä vaan heti tiesin,
että pakettiin pipon kaveriksi lähtee myös tunika.
Vaikka enhän minä sitä hälle heti sanonut.

Heti mittojen saamisen jälkeen aloin ompelemaan.
Illalla joskus 11 maissa.
Tulipa sitten tuo Nalala -lappu laitettua väärinpäin.
Ja tottahan toki sen huomasi vasta, kun pipo oli valmis.
Ei muuta kuin purkamaan.

Tunikaan leikkelin kaavat Suuri Käsityölehti 8/2014,
Metsolan liivimekko -kaavalla.
Lyhensin vain helmaa.
Aivan sattuman varaisesta kohdasta, koska enhän minä ymmärrä miten pieni se pieni on.

Lopputulos näyttää tältä:
2-normal.jpg
Ja yllättäen taas resoreissa otin vapauden tehdä ne haluamallani tavalla, eli vain saumurilla surauttaen.
Takana kuitenkin halkion kanttasin oikeaoppisesti.

Nämä kaikki on viety tahi lähetetty eteenpäin.
Toivon kovasti, että näistä iloa olisi ja olisivat sopivan kokoisia kaikki.

Eiliseen loppui ompeluhaasteeseen osallistuminen, 
koska typerä typerä typerä flunssa ja yskä vei voimani.
Tänään tyhmän kuumeenkin nosti.
Joka niveltä kolottaa, niskat on jumissa ja mitä näitä nyt kaikkea vaivaa aina tuleekin,
kun fibromyalgiaan kuumeen yhdistää