Tänään 12.5. vietetään Kansainvälistä Fibromyalgiapäivää!

Jos haluat lukea, mitä kirjoitin asiasta vuosi sitten,
se löytyy täältä.


Fibromyalgiapäivän kunniaksi tiedän taas täsmälleen,
miltä fibromyalgia tuntuu. 

Ajattelin aamulla miehen noustessa kääntää vain kylkeä ja jatkaa unia.
Mutta kappas.
Jalat olivat lyijyn raskaat ja
niitä kolotti,
pakotti
ja jäyti kuin viimeistä päivää.
Aivan järkyttävä särky tunkeutui aivoihin, joten enpä minä sitten jatkanutkaan enää unia.

1,5h selasin puhelimella facebookkia, sähköposteja, facebookkia
ja ratkoin sudokuja.
Sen jälkeen oli päästävä oikeasti jo vessaan.
Mutta vaikka mitenkä koitin ährätä, en edes istumaan päässyt.
Onneksi miehen sai tekstiviestillä paikalle.

Kaulasta roikkuen sain sen verta jalkoja siirreltyä, että pääsin liikkumaan mukana.


Tiesin ilman verhojen avaamista, että ulkona on sateinen keli.
Ja koska nyt näin pahasti meni jalkoihin keli, päätin kasata sohvalle kaiken tarvittavan:
Kirja
Puhelin
Aamupala sohvalle tarjoiltuna
Suurinta pudottajaa nauhalta
Ja kaukosäädin, että saan kelattua mainoskatkot.

Lisää juomista olisi kiva ollut saada,
mutta mies ehti lähteä tekemään töitä.


Siinä minä sitten vietin neljä pitkää tuntia.
Kaksissa pitkissä lämpimissä housuissa ja paidoissa.
Villasukat jalassa.
Kahden fleeceviltin alla.
Ja hytisin kylmästä.

Vasta kun mies kävi laittamassa uuniin tulet ja alkoi torppa lämmitä (siis siitä +22 asteesta) rupesi olo helpottamaan.
Tulet veivät sisältä kosteutta pois ja jalat alkoivat pikku hiljaa tuntua kevyemmiltä. Hieman alkoi myös ulkona kirkastumaan, ei nyt vielä selkenemään, mutta ei enää ihan niin sateista ollut.

Ja niin minä jo heti puoli kahden aikaan pääsin ihan omin avuin sohvalta ensin istualleen. Ja hetken päästä jo huonekaluista ja seinistä kiinni pitäen könkkäämään keittiöön.
Alahyllyllä olisi tavarat edelleen jäänyt, mutta onneksi mies kävi sieltä minulle myslipaketin ojentamasta.


Ja nyt reilua tuntia myöhemmin pääsin jo melko vähällä tuen ottamisella itse sinne vessaan.
Tiedä vaikka kohta pääsisi taas jo ompelemaan!
Tai sinne juoksulenkille, minnekä Antti Tuiskun BlaaBlaa (En kuule sanaakaan) -biisi koittaa minua houkutella.
(No kunhan hulluttelin, ei näillä kintuilla varmaan juosta enää ikinä)

"Paan täysille
luureihin
​sen laulun, jonka voima vie mut mukanaan"

Tekstin kuvat ovat fibromyalgia-vertaistukiryhmästä facebookista, jotka ovat suunnitellut ja toteuttanut T. Olli ja
​N. Partanen ryhmäläisten kommenttien pohjalta.