Joskus minä olen innostunut käsitöistä. En tiedä milloin. Joskus olen hurahtanut. Täysin sekaisin mennyt. Olen elämäni aikana neulonut niin monet villasukat, etten itse niitä kaikkia ehtisi käyttämään, jos ne itselläni olisi. Viime syksy oli huippu, noin villasukkien ja lapasten kanssa. (Lapasia minä en ennen tykännyt tehdä, kun en muka osannut tehdä peukaloa. Eikä kysytä Ripalta ollenkaan, kun sen mielestä sen lapasessa peukalo on huono. Taitaa sen sormi vaan olla huono) En enää pysynyt laskuissa, monetko lapaset ja villasukat ne tuli neulottua. Mutta jos ajatellaan, että tunteja oli koulussa joka päivä vähintään 6 tuntia ja lähes joka tunti minä jotakin neuloin plus että neuloin salkkareiden aikana kotona... niin voidaan todeta, että villasukkia tuli enemmän kuin kaksi tehtyä.

Kuvia osasta tekeleistäni löytyy seuraavasta paikasta : http://s20.photobucket.com/albums/b215/nala689/itetehty/

Joskus kävin kansalaisopiston rautalankatyö kurssilla jossa väänneltiin rautalangasta naulakoita, kippoja ja helmistä sormuksia yms. Kurssi oli kiva, mutta eipä tule kotona mitään enää tehtyä.

Sitten olen harrastanut ompelemista. Viime vuonna otin itseäni niskasta kiinni ja kävin kansalaisopiston ompelukurssin jossa tehtiin housut, paita ja hame. Innostuin niin, että olen sen jälkeen tehnyt jo kahdet housut itselleni ja ompelukone on ollut muutenkin tiuhasti käytössä. Viime keväänä oikein innostuin ja ommella surautin tilkkupeiton. Se on ollut tosi pitkä aikainen haave ja myöskin semmoinen haave samalla, etten ikinä uskonut peiton valmistuvan. Ensimmäisen peiton jälkeen syntyi peitto kummitytölle syntymäpäivälahjaksi sekä toinen serkulle häälahjaksi. Tilauksessa olisi Elvis-koiralle tilkkupeitto autoon lähinnä kai. Sitä tänään silmällä pitäen koitin katsella kaupoissa jotain vuorta siihen, mutta ostin vain kirpparilta yhden fleece-peiton 2 eurolla. (sitä ei niin kehtaa koiran peittoon laittaa, kun sehän olis sekunnissa ihan hirveen näkönen)

Virkkausta harrastin niinkin paljon vuosi sitten kesällä, että myyntiin meni ponchoja sekä hartiahuiveja. Nyt en halua enää ikinä virkata yhtään huivia........

Ehkäpä tämä riittää kertomaan, että monenlaista sitä on tullut kokeiltua. Kausiluontoisesti minä kaikkea teen. Pakottamalla minua ei mihinkään innostumaan saa. Itse pitää se into jostain löytää. Ja sanottaneen, että yhteistä kaikessa käsitöissäni on se, että älkää hyvät ihmiset antako minulle mitään tarkkoja ohjeita, millä tavoin mitäkin kuuluu tehdä. Siitä ei tule kuin itkua ja porua. Antakaa mun vaan rauhassa soveltaa ja tyytyä sanomaan, "no pitäähän tässä näkyä kädenjälki" tai että "no tän kuuluu olla näin" tai että "jos sitä ei kato niin tarkkaan, niin...."