Lauantaina kävimme Espoossa.
Ihan älytöntähän se oli näillä kivuilla kahden päivän reissu siellä heittää,
mutta mielelle siitä sai niin paljon voimaa, ettette uskokaan.
Kävimme nimittäin katsomassa Barona Areenalla Apulannan Kosto kaikista vuosista -konsertin.

1.jpg
2,5h kunnon jumppa rääkkiä kropalle.
2,5h kipujen unohtamista ja nautintoa.
Oli onneksi istumapaikat, että muutaman rauhallisemman biisin aikana malttoi istua.

Nyt elämme jo torstain iltapäivää ja eilen oli ensimmäinen päivä, että ei tarvinnut reissun jäljiltä istua, maata ja seista tasaisin väliajoin. Aivan jäätävät kivut edelleen. Tänään mies yritti hieroa, mutta ei tuo mahallaan olo oikein ollut minun juttu ja kevytkin hieronta tuntui kidutukselta.
​Selkä on kuin yksi rautakanki.

1.jpg
Mutta pikku hiljaa, pieni osa kerrallaan valmistui taas yksi tilattu hihallinen ruokaessu.
15 päivää aikaa postilla toimittaa tämä pienokaiselle,
joka pääsee silloin aloittamaan sormiruokailua.
Maukkaita ruokahetkiä hänelle!

P.S. Ja arvonta vielä käynnissä täällä.