Vastaanotin eilen Käoälämäen Homsantuu -blogin kirjoittajalta facebookista haasteen,
jotta tällä viikolla joka päivä täytyisi ommella jotakin valmiiksi asti.

Hetihän se kaatui siihen, että eilen ei valmistunut mitään.
Sormet oli tönköt ja kipeät,
niskaan sattui,
selkä oli muussina,
jalatkaan eivät meinanneet kantaa.
Tänään sitten päätin ommella pieniä ompeluita mitä taas viikon verran ollut suunnitteilla.

2-normal.jpg
Muovipussin malliset kauppakassit Ikean verhosta,
jonka viime viikolla kirpparilta edullisesti kotiutuin.

1-normal.jpg
Höperöin näitä tehdessä kyllä ihan kunnolla.
Muka tosi tarkasti mietin, et linnut tulee oikein päin.
Mutta miksiköhän toisella puoellla kassia linnut istuvat pää alaspäin?

Ja johan ensimmäisessä tuli toinen sanka ommeltua niin, 
että toisella puolella olisi ollut vuorikangas...

3-normal.jpg
Ylimääräisiä tilkkuja olen nyt koittanut tehdä tämmöisiksi myyntiin.
Ei, ei mulla ole y-tunnusta, mutta oman verotuksen kautta nämä ajattelin ilmoitella.

Alv raja on 8500e/vuosi, joten siitä ei tarvitse huolehtia.
Ja kun ottaa huomioon kankaiden yms tarvikkeiden ostot, niin
vielä aika paljon miinuksella ollaan, mutta kirjanpitoon kaikki menee joka tapauksessa.

4-normal.jpg
Myös vanhat paidat yms olen koittanut hyödyntää näissä.
Oikeasti tämän ajattelin nyppyisyyden takia ottaa omaan käyttöön,
mutta missäköhän kohtaa taas sen unohdin, kun se nyt tuollaisessa kääreessä on?

Tässä vielä teille kaikille lukijoille samainen haaste:
Viikon ajan joka päivä valmistakaa jotain käsitöitänne valmiiksi asti :)